Nokian Neulomon toiminta saatiin kaksi vuotta sitten pyörimään teidän tukenne ansiosta! Nokian Neulomon tavoitteena on alusta alkaen ollut tuotteiden ohella tehdä myös uusia materiaali-innovaatioita ja muuttaa vaateteollisuutta.
Kesällä 2017 Nokian Neulomo kutsuttiin tuotekehitystyöhön kehittämään high-end -neulosta Lenzingin leikkuujätepuuvillaan ja puukuituihin pohjautuvasta Refibra™-kuidusta. Premium-neuloksen kehitykseen Nokian Neulomo on ideaali kumppani, sillä tuotannolla on pitkäaikainen kokemus sekä erikoiskehrättyjenlankojen käytöstä että lyocell-kuitujen värjäyksestä ja painamisesta.
Syksyn 2017 aikana tehtaalla on testattu useita erilaisia kuitusekoituksia ja viimeistyksiä, ja vihdoin kestävä, ylellinen ja täysin suomalainen Remium-neulos voidaan esitellä! Nokian Neulomon tuotekehityksestä ja tuotannosta vastaava johtaja Päivi Pajunen kertoo, miten ainutlaatuinen Remium-neulossekoite syntyi.

Mitä Refibra™-kuitu on ja miksi se on merkittävä innovaatio?
Refibra™ on valmistettu puupohjaisesta lyocell-puukuidusta ja vaateteollisuuden leikkuujätepuuvillasta suljetun kierron menetelmällä. Kulutuksen ja kertakäyttökulttuurin kasvaessa myös tekstiilijätteen määrä kasvaa kaiken aikaa räjähdysmäisesti. Refibra™-kuidun valmistuksessa hyödynnetään tekstiilitehtaiden jätettä, joka osaltaan siis vähentää tekstiilijätekuormaa.
Tekstiilijätteen hyödyntämiseen tähtääviä hankkeita on menossa monia, mutta ymmärtääkseni Lenzing on ensimmäinen puuvillajätteen laajamittaisessa hyödyntämisessä onnistunut teollinen toimija.
Kauanko Nokian Neulomo on tehnyt tuotekehitystä ja millaisia haasteita tuotekehityksessä on ollut?
Nokian Neulomo sai ensimmäisen koe-erän lankaa elokuussa 2017. Syyskuussa meillä oli ensimmäiset neulosversiot esittelyssä Lenzingille ja tuotteiden koekäytöt aloitettiin marras-joulukuussa. Neulomon innovaatio on valmis, värjätty neulossekoite, jossa on 39% Lyocell (Refibra™), 29 % puuvillaa, 29 % modaalia ja 3 % elastaania.
Tuotekehitys on hyvin haasteellista uusien kuitujen osalta. Kyseessä on kierrätyskuitu ja yksistään Refibra™ käyttäminen neuloksessa ei ole tarkoituksenmukaista kuidun kestävyyden vuoksi.
Haasteena uuden kuidun kohdalla on sen käyttäytyminen prosessissa. Kuitu on aikaisemmin käyttämästämme Tencel A 100 -kuidusta poiketen fibrilloituva, eli lastuuntuva kuitu. Tämä tarkoittaa, että kuidulla on taipumus märkäprosessissa, eli esikäsittelyssä ja värjäyksessä, nukkaantua sekä tehdä neuloksen pintaan pilling-ilmiötä, jos tätä taipumusta ei pystytä kontrolloimaan. Värjäys- ja viimeistelyprosessista on ollut hyvin vähän ohjeistusta saatavilla, joten optimaalisen tuloksen löytämiseksi prosessin olosuhteita on muutettu useaan kertaan. Tavoitteena on ollut saada sekä kuluttajaystävällinen lopputuote että massatuotannossa valmistukseen soveltuva neulos.
Neulomon mallistot perustuvat pääosin puukuituihin, ja ennestään on käytössä puuvilla-modaali-elastaani- sekä viskoosielastaanisekoite. Jotta tuotekehityspolulla oli mahdollista edetä mahdollisimman pikaisesti, on koostumukset valittu lähelle meille ennestään tuttuja sekoitteita, jolloin muuttujana prosessissa on ainoastaan Refibra™-kuitu ja siihen liittyvät erikoistarpeet värjäysprosessissa.

Miksi Nokian Neulomon uudenlainen neulos on ainutlaatuinen?
Neulossekoitteessa (Refibra™-puuvilla-modaali) lyocell-kuitu Refibra™ tuo jo valmiiksi toimivaan neulokseen hyviä ominaisuuksia. Neuloksen laskeutuvuus paranee, kiilto lisääntyy ja materiaalista huokuu luksuksen tuntu. Neuloksella on hyvä värinottokyky ja sitä kautta värin syvyys paranee.
Refibra™-kuitu säästää merkittävästi myös luonnonvaroja. Puuvillaan verrattuna Refibra™-kuitu tarvitsee 78 % vähemmän viljelymaata ja säästää 95 % vettä. Vettä säästyy luonnollisesti raaka-aineen alkuvaiheessa, kasvatuksessa ja kuidun valmistuksessa, mutta myös selkeästi värjäysprosessissa. Kuitu vaatii vähemmän pesuja myös kuluttajan käytössä, sillä se sisältää antibakteerisia ominaisuuksia. Refibran™ valmistusprosessi on suljetun kierron mukainen ja siksi ympäristöystävällisempi.
Mikä uudenlaisen neuloksen kaupallinen potentiaali on ja vaikuttaako se Suomen talouteen?
Kaikkien kierrätettävien kuitujen kaupallinen potentiaali on mielestäni merkittävä. Kuluttajahan sen viime kädessä päättää. Nokian Neulomo on ensimmäinen, joka tekee juuri tällä tavalla kehrätystä langasta ja valitusta raaka-ainekoostumuksesta high-end neulosta. Markkinoilla on muitakin Refibra™-sekoitteita, mutta pääosin ne ovat värjäämättömiä.
*************************
Neulomon ja Papun rakastetuimmat tuotteet ennakkomyynnissä täysin uudenlaisesta Remium-neuloksesta! Ole ensimmäisten joukossa rakastumassa Remiumiin <3
Ennakkomyyntiaika on 18.4.-1.5.2018 ja tuotteiden valmistus aloitetaan ennakkomyynnin päätyttyä. Tuotteet toimitetaan kesäkuun loppuun mennessä. Remium on jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain vihreää!
https://www.weecos.com/fi/remium_fi
*************************